
| Lujatalo tutkii systemaattisesti työilmapiiriä |
|
Luja-yhtiöt on Suomen suurimpia rakennusalan konserneja. Se on kolmannen polven perheyritys, joka on toiminut alalla 60 vuotta. Lujalla työskentelee 2000 ammattilaista ympäri Suomen ja se tarjoaa palveluinaan koko rakentamisen kaaren: betoni- ja kuiva-tuotteet, uudis- ja korjausrakentamisen, kiinteistö- ja siivouspalvelut. Luja-yhtiöihin kuuluvat Lujatalo Oy, Lujabetoni Oy, Fescon Oy ja Lujapalvelut Oy. Lujalla on toimintaa myös Ruotsissa ja Venäjällä. Perheyhtiönä Luja haluaa erityisesti kantaa vastuuta henkilöstöstään pitkäjänteisesti. Henkilöstön hyvinvointia mitataan vuosittaisen henkilöstötutkimuksen avulla. Tutkimuksessa mitataan myös Lujan arvojen toteutumista käytännössä, sillä yhtiön 40 vuotta vanhat Lujat arvot nähdään tärkeinä. Erityistä huomiota kiinnitetään tulosten aiheuttamien kehitystoimenpiteiden julkaisemiseen ja toteutumisen seurantaan. Vastausaktiivisuus on noussut vuosi vuodelta ja nyt hätyytellään jo 70-80 prosentin lukuja. Vastaaminen on pyritty Lujalla tekemään mahdollisimman helpoksi tarjoamalla henkilöstölle kaksi vaihtoehtoista vastaamistapaa: web-pohjainen sähköinen lomake tai tavallinen paperilomake, joka jaetaan työmailla ja tehtailla vastattavaksi. Luja näkee tärkeänä myös Promenade Researchin tarjoaman vertailutietouden alalta yleensä. Promenade toteuttaa vuosittain noin 150 erikokoisen suomalaisen yrityksen henkilöstötutkimukset ja vastaanottaa vuosittain yli 100 000 työntekijän palautteen omasta työhyvinvoinnistaan. Koska tarkoituksena on löytää Lujalla vahvuus- ja kehittämisalueita sekä käyttää tietoa kehitystoimenpiteitä suunniteltaessa, on hyvä tietää, miten sijoittuu suhteessa muihin yrityksiin. Lujalla arvostetaan myös Promenaden yksilönsuojaa tutkimuksessa, joka toteutuu salatun järjestelmätietokannan avulla. |